Aikaa on kulunut viimeisestä, ja kauan odotettu (42+0) tyttäreni on syntynyt ja kasvanut. Nyt sunnuntaina jo kahdeksan viikkoa tulee täyteen. Ihmeellistä ja ihanaa. Pakahduttavaa.

Ei sitä rakkauden määrää vain etukäteen osaa kuvitella vaikka kuinka yritti, vahvuus yllätti silti.

Neulottu on vain vähän, loppuraskauden turvotus tukahdutti kaiken, ja syntymän jälkeen meni kuukausi ihan äitiyden harjoittelussa ja tutustautuessa. Nyt ehtii silmukan silloin, toisen tällöin. Valmiita on tietty joitain, mutta saattaapi menneen talven tarvelapaset ja muut pikkuneuleet unohtua esittelemättä, onhan ne vähän tylsiä. Jos vähän etsisi sitä ajanpoikasta edes plokaamiseen muutenkin.

Tässä edes joku neuleaiheinen kuva, murmelillani on yllään kummitätini minulle neuloma nuttu, ja potkuhousut on myös äitin vanhat.